15.9.09

Kenkien hoito

Suomen oloissa ei ihan pärjää yksillä yleiskengillä kautta vuoden. Tosin tunnen kyllä ihmisiä, jotka käyttävät kumisaappaita, lenkkareita tai toppasaappaita vuoden ympäri. Se ei kuitenkaan ole hyväksi jaloille eikä jalkineille.
Parasta olisi olla ainakin parit arkikengät vuoroin käytettäväksi, koska kengät vaativat kunnossa pysyäkseen lepoa ja tuuletusta, kuten vaatteetkin. Lisäksi kaksi kenkäparia kestää vaihtelemalla yhtä kauan kuin kolme kenkäparia perättäin käytettynä.

Kenkien säilytys
Jokapäiväisessä käytössä olevat jalkineet eivät kaipaa sen kummempaa säilytystä, kuin ilmavan paikan, josta ne on helppo ottaa käyttöön seuraavana päivänä.
Käytössä olevia useampia kenkäpaperja säilytetään komerossa lattialla, sitä varten valmistetulla hyllyllä, oveen kiinnitetyssä telineessä tai pusseissa. Pussin lokerot on syytä olla niin suuret että kengät mahtuvat niihin hyvin. Älä säilytä kenkiä ja saappaita suorassa auringonpaisteessa, varsinkin kumisaappaat haurastuvat herkästi.
Kun kenkien käyttökausi päättyy, säilytetään niitä paperilla täytettyinä ja paperiin käärittyinä ja muuten huollettuina laatikoissa, jotka voidaan nostaa päällekäin tilan säästämiseksi. Laatikon kylkeen voi kirjoittaa mikä kenkäpari siellä on. Kengille on olemassa myös kenkäkaappeja, ja niille voi rakentaa vaikka kenkäorren, jos omistaa paljon korkeakorkoisia kenkiä. Korko asetetaan orren taakse.
Juhlakenkiä voi säilyttää oikein hienosti tekemällä niille kenkätyynyt. Kenkätyynyn pohja tehdään pahvista kengän muotoon ja päällystetään kankaalla. Tyyny täytetään tilkuilla ja tungetaan kengän sisään. Tosin sanomalehtipaperi ajaa saman asian tai kenkälesti. Kenkälestejä on muovisia tai seetripuisia. Viimeksimainittu pitää kengät myös raikkaana.

Kenkien hoitovälineet
Tarvitset muutamia erilaisia harjoja puhdistamista ja kiillottamista varten sekä pikkuharjoja voiteiden levitykseen. Huom! Eriväriset kengät tarvitsevat eri harjat.
Mustaa ja väritöntä kenkävoidetta, sekä värillistä sen mukaan minkä värisiä kenkiä omistat.
Pellavaöljyä tai risiiniöljyä ja jalkinerasvaa, jos sinulla on nahkapohjaisia kenkiä tai lapikastyyppisiä paksunahkaisia kenkiä. Öljy ja rasva kyllästävät kenkää ja saapasta vettäpitäväksi.
Flannellista, pehmeästä villakankaasta, sametista tai fleecestä valmistettuja puhdistuslappuja. Niihin voi ommella myös ripustimet, josta ne voi ripustaa samaan naulaan kenkäharjan kanssa.
Mokkakengille mokkakumi, mokkaharja tai vaahtomuovin palanen. Säämiskää voi myös käyttää.

Käyttöjalkineiden päivittäinen hoito
Kengät pyyhitään ja harjataan puhtaiksi pölystä, kun ne riisutaan jalasta. Samalla tarkistetaan vaativatko ne voitelua tai kiilloitusta. Kengät laitetaan yöksi kuivumaan ilmavaan paikkaan. Älä koskaan laita puhdistamattomia kenkiä jalkaa tai komeroon!
Jos kengissä on irtopohjalliset ota ne yöksi pois ja laita kuivumaan. Jos jalkasi hikoilevat paljon pidä kahta tai usempaa paria pohjallisia, joista yksi pari on käytössä ja toinen pesussa. Vaihda pohjallisia usein.

Käyttöjalkineiden viikottainen hoito
Jalkineiden laadusta riippuen ne joko pestään vedellä nopeasti tai pyyhitään kevyesti kostealla liinalla tai pyyhitään värittömällä voiteella. Jos väri näyttää kuluneelta, käytetään kenkienväristä voidetta ohuelti. Sekä värillisen että värittömän voiteen jälkeen kengät kiillotetaan. Voiteen vahat suojelevat nahkaa, joten sitä on hyvä käyttää usein. Kuluneita kohtia voi ehostaa huopakynällä tai vahaliidulla.

Märkien ja likaisten kenkien hoito
Kostuneet kengät puhdistetaan ensin hiekasta ja muusta liasta puhtaalla harjalla. Myös pohjan uurteet puhdistetaan. Jos kenkä on hyvin märkä, sullotaan se täyteen sanomalehtipaperia. Paperi edistää kuivumista ja auttaa kenkää säilyttämään muotonsa. Kengät kuivatetaan kyljellään kuivassa, ilmavassa ja lämpimässä paikassa. Ei kuitenkaan patterin päällä, eikä uunissa, saunassa tai hellalla.
Kun kenkä on puoliksi kuivunut, se rasvataan. Rasva imeytyy silloin heti huokosiin, eikä kengästä tule kovaa koppuraa. Samalla nahkaa hierotaan että se pehmiään. Pohja voidellaan pellavaöljyllä.
Jos olet märkien kenkien kanssa teillä tietämättömille, kenkiin voi tunkea myös kuivaa heinää tai kauroja ja asettaa kyljelleen kuivumaan.
Jos kengät ovat likaantuneet sisältä, eikä niitä voi pestä. Leikkaa ohuesta kankaasta pohjat ja liimaa ne kengän sisäpohjaan. Sukat pysyvät puhtaina.

Suolatahrat
Vaaleat kuivuneet suolatahrat saa pois pyyhkimällä tahraa seoksella, jossa on 1 tl etikkaa ja 1½ dl vettä.

Narisevat kengät
Tiputa kengänpohjiin pari pisaraa pellavaöljyä.

Pahanhajuisten kenkien hoito
Jos jalkasi hikoilevat runsaasti, kengät alkavat yleensä jossain vaiheessa haista, vaikka käytät irtopohjallisia ja peset niitä ahkerasti. Sirottele kenkiin runsaasti ruokasoodaa tai talkkia (ei rasvatalkkia!). Anna vaikuttaa seuraavaan päivään. Imuroi kengät puhtaaksi ennenkuin laitat jalkaan. Muista pestä jalkasi aamuin illoin, käyttää jalkadeodoranttia ja -talkkia. Vaihda sukat heti kun ne kastuvat.

Kenkien kuluminen
Hoidosta huolimatta jalkineilla on tapana kulua käytössä. Niihin voi tulla ratkeamia ja repeämiä ja korot voivat kulua vinoon. Pohjaan voi tulla reikä tai halkeama. Vie kengät suutariin kun huomaat niissä näitä kulumisen merkkejä. Siellä ne korjataan kauniisti ja hyvin ja niiden elinikä jatkuu vielä pitkään. Työjalkineiden pohjien kulumista voi yrittää estää kiinnittämällä kuluvampiin kohtiin vahvikenastoja tai -kaaria. Tälläisiä vahvistettuja kenkiä ei missään nimessä saa käyttää sisätiloissa.

Eri kenkämateriaalien hoito

Aniliininahka ja muuta arat nahat
Poista hiekka ja lika varovasti pyyhkimällä. Kun jalkine on kuiva, levitä pintaan vesiemulsiokiillote. Kiillota lopuksi pehmeällä liinalla.

Brokadi- tai pitsikengät
Katso silkkikenkien hoito.

Jokasäänkengät
Eivät tarvitse suojasuihkeita. Puhdistukseksi riittää pyyhkäisy kostealla.

Keinomateriaalista valmistetut kengät
Pääsääntö: Älä harjaa pintaa hiekkaisena, äläkä käytä puhdistukseen liuottimia tai niitä sisältäviä aineita kuten bensiini tai tärpätti. Hoito tapahtuu pyyhkimällä kostealla lapulla.

Kiiltonahkakengät
Kiiltonahka on herkkää murtumaan. Lämmönvaihtelut ja nahan taittuminen kävellessä aiheuttavat ryppyjä nahan pintaan. Kiiltonahkakengät onkin syytä säilyttää huoneenlämmössä, mielellään lestiin tuettuna ja voideltava säännöllisesti värittömällä voiteella. Myös vaseliini tai suolaton voi käy värittömästä voiteesta tai huonekalukiillote. Kokeilunhaluiset voivat pestä kiiltonahkakengät maidolla, halkaistulla sipulilla tai munanvalkuaisella. Tosin siitä voi seurata hajuhaittoja. Paras tapa on mielestäni väritön kenkävoide. Katso myös lakerikengät.

Korkkikantaiset kengät
Jos uusien kenkien kannat ovat korkkia, sivele niihin väritöntä kynsilakkaa. Hylkii likaa ja suojaa kenkää.

Kumipohjaiset kengät
Pintamateriaali hoidetaan materiaalin mukaan. Kumipohja ei harjausta ja pesua kummempaa hoitoa kaipaa. Ainoastaan silloin kun kumipohjan kiinnitys alkaa irrota, se on liimautettava suutarissa.

Kumisaappaat
Pyyhi päivittäin kostealla. Jos näyttävät harmailta ja haurastuneilta pyyhi glyseriinillä. Säilöön laitettaessa täytä paperilla.
Jos käytät kumisaappaita päivittäin hanki niihin vaihdettavat pohjalliset. Näin voit tauon aikana aina vaihtaa uuteen kuivaan pohjalliseen ja pestä illalla päivän aikana kastuneet. Kun päivän päätteeksi otat kumisaappat jalasta täytä ne lämmitetyillä kauranjyvillä. Ne kuivaavat saappaat sisältä ja poistavat hajuja.
Jos joudut käyttämään kumisaappaita talvella, poistat kalseuden käyttämällä lampaannahasta tehtyjä pohjallisia.
Jos kumisaappaaseen tulee reikä, sen voi paikata paikkalapulla. Leikkaa sopivan kokoinen paikka. Hio paikkaa hiekkapaperilla ja puhdista paikattava kohta pölystä ja liasta. Kiinnitä kumiliimalla. Aseta saappaan sisäpuolelle painava esine paikan kohdalle ja toinen ulkopuolelle. Jätä vuorokaudeksi liimautumaan.

Käärmeennahkakengät
Vaativat tasaisen säilytyslämpötilan. Jotta nahka säilyisi notkeana, ne on voideltava risiiniöljyllä tai glyseriinillä.

Lakerikengät
Nämä ovat nykyään keinoainetta, joten älä hoida niitä kiiltonahan ohjeilla. Niihin ei siis saa suihkuttaa suoja-aineita, kiillottaa tai hoitaa kiiltonahan hoitoaineilla. Puhdistukseksi riittää pyyhkäisy kostealla rievulla.

Lenkkitossut ja tennarit
Konepesu. Poista hiekka ja kivet sekä irtoavat pohjalliset ennen pesua. Käytä nestemäistä kirjopesuainetta, älä käytä huuhteluainetta, äläkä linkoa. Irtolikaa voit irrottaa vaikka ihmesienellä.

Mokka- tai nupukkikengät
Suojaa mokkakengät mokansuojasuihkeella heti uutena ja toista suojaus tarpeeksi usein.
Puhdista harjaten mokkakumilla, mokkaharjalla tai vaahtomuovin palalla. Jos kenkä on märkä, anna ensin kuivua ja harjaa vasta sitten.
Kiiltäväksi kuluneita kohtia voi yrittää entisöidä hankaamalla niitä kevyesti hiekkapaperilla.
Osa tahroista lähtee mokkanahasta pyyhekumilla, kun tahranpoisto suoritetaan heti tahran ilmestyttyä.
Rasvatahran saa pois mokkakengästä imeyttämällä siitä suurimman osa imupaperiin. Seuraavaksi harjataan nukkapinta auki ja suihkutetaan siihen mokanpuhdistusainetta, magnesiajauhetta tai kuivashampoota. Ota uusi imupaperi ja paina tahrakohtaa. Odota muutama tunti ja harjaa kevyeti. Jos tahra ei lähtenyt toista menettely.
Rasvatahraa voi yrittää liuottaa myös bensiiniin, tarkista ensin huomaamattomaan kohtaan kestääkö kengän väri käsittelyä. Jos kestää ota bensiiniä pumpulipuikkoon ja pyyhi varovasti reunoilta keskellepäin.
Katusuolatahra mokkakengässä voi olla hankala poistaa. Kokeile kuitenkin mokkakumilla hankaamista. Tämän jälkeen pesua mokkasampoolla tai saippualla, jota olet hieronut kosteaan sieneen.
Mokan nukkaa voi höyryttää ylös, esim. vanhan kahvipannun nokasta tulevalla höyryllä, tai höyrypesurilla.

Nahkakengät
Suojaa kengät kenkien suoja-aineella ennen käyttöönnottoa.
Hyvin hoidetut nahkakengät eivät rasvatahroja säikähdä, mutta jos vahinko on päässyt sattumaan, laita rasvatahran päälle polkupyörän sisärenkaan paikka. Anna olla yön yli. Poista paikka. Käsittele kenkävoiteella tai -suihkeella.
Jos nahkakenkä on kastunut ja kuivunut. Sen saa jälleen pehmenemään hankaamalla siihen paloöljyä tai glyseiiniä. Jos kenkä on hoitamaton, se jää koppuraksi.

Saappaat
Pitkävartisia saappaita on hyvä säilyttää saapasripustimessa. Se pitää varret kauniina. Halvempi vaihtoehto on topata varret sanomalehtipaperilla tai käyttää saappaiden mukana tulleita tukipahveja.

Silkkikengät
Pienet tahrat poistetaan haalealla spriillä. Käsiteltävä varovasti, koska on tulenarkaa. Jos koko kenkä on puhdistettava, harjataan sitä varovasti magnesian ja bensiinin seoksella.

Valkoiset kangaskengät
Pidetään päivittäin puhtaana harjaamalla ne puhtaalla harjalla. Tahrat poistetaan harjalla ja saippuavaahdolla. Myös mattoshampoota voi käyttää. Nuhjautuneita kohtia voi valkaista liidulla.
Valkoist kangaskengät voi myös vesipestä, jos materiaalit sen sallivat. Kuivattaessa ne on tuettava lestiin tai paperilla täyttäen. Varo kuitenkin kastelemasta kenkiä niin että mahdolliset eriväriset osat värjäävät valkoisen kankaan.
Valkoinen kangaskengille tarkoitettu kenkäväri käy tummuneiden valkoisten kangaskenkien valkaisuun. Sivele ohuelti ja tasaisesti.
Valkoisia pellavakenkiä voi käsitellä aika ajoin pellavan koviteaineella.

Valkoiset nahkakengät
Ennen käytön aloittamista hangataan värittömällä kenkävoiteella, suojaksi tahroja vastaan.
Pestään pehmeällä harjalla ja vedellä sekä saippualla. Pyyhitään kuivaksi puhtaalla kangastilkulla. Kun kuivuvat voidellaan ja kiilloitetaan.
Puhdistukseen voi käyttää myös maito-tärpätti-seosta ja kirnupiimää, mutta edelleenkin olen sitä mieltä että väritön kenkävoide on paras.

Kengännauhat
Kengänauha poikki
Älä vedä kengänauhaa koskaan solmuun, jos se katkeaa. Solmut ovat rumia ja hankalia käytössä. Jos et ehdi ostaa uusia kengännauhoja, ompele katkenneet päät toisiinsa kiinni.

Kengännauhoja ostamassa
Minkäpituiset nauhat:
Lasten kengät - laske nauharivi ja kerro kolmella.
Aikuisten kengät - montako nauhariviä x kuudella

Kengänauhojen vahvikepäät hukassa
Jos muovivahvikkeet ovat irronneet ja nauhat ovat muuten hyvässä kunnossa, pyörittele nauhojen päihin liimaa sorminen välissä tiukasti, kasta kuumaan parafiiniin tai värittömään kynsilakkaan. Toinen konsti on kiertää vahvikkeen paikalle nauhan väristä ompelulankaa oikein tiukasti. Kolmas konsti on kietoa päihin teippiä.

Vahvistaminen
Hiero kengännauhoihin vahaa ja vedä useita kertoja nahkapalan läpi

Tee-se-itse irtopohjalliset kenkiin
1.Leikkaa ohuesta pahvista pohjalliset, jotka päällystätä vanhoilla sukanvarsilla ja ompele koneella kiinni pitkällä tikillä.
2. Tarvitset vanhan huopahatun. Leikkaa siitä pohjallisen muotoiset palaset ja jos haluat vahvemmat pohjalliset ompele kaksi pohjallista yhteen.
3. Leikkaa lampaannahasta pohjalliset talvikenkiin, jalat pysyvät lämpimänä. Jos liimaat pahvin sileälle puolelle lampaannahkaa, pohjallinen pysyy paremmin muodossaan.
4. Löytyykö vintiltä ohutta kokolattiamattoa. Teepä siitä itsellesi lämpimät pohjalliset kenkiin.

Kenkien maalaus
Jos vanha väri alkaa kyllästyttää kengät voi maalata. Voit käyttää joko entistä tai uutta väriä. Muista että vaalea pinta peittyy paremmin uudella värillä kuin tumma.
Täytä kenkä paperilla, jotta kaikki ryppykohdat oikenevat. Puhdista jalkine maalinpoistoaineella. Huomioi taitekohdat. Pinnasta täytyy saada pois myös kaikki kiillokkeet ja hoitoaineet, jotta maali tarttuisi hyvin. Suojaa hyvin tila, missä aiot maalausta harjoittaa, vaikka sanomalehdillä. Valitse hyvin tuuletettu tila operaatioosi. Maalaa sitten kenkämaalilla haluamasi väriseksi. Voit käyttää myös akryyliväriä tai automaalia.

Katso myös Tahrojen poisto kankaista

6 kommenttia:

  1. kestääkö akryyliväri tai automaali taittumisen? itsellä olis tekonahkaiset streetkengät maalausta vaille.. Tarvitsis siis semmoisen maalin, mitä voi pensselillä levittää, eli ei sprayta. On niin paljon yksityiskohtia.
    Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Akryyliväri ja automaali eivät välttämättä kestä taittumista eli lohkeilevat pois jossain vaiheessa. Kenkämaali kestää jonkun verran, mutta silläkin on taipumus lohkeilla pois kovassa käytössä. Tekonahka on maalamisen kannalta aika haastava materiaali. Nahkakengille voisi kokeilla nahkamaalia. Miten se toimii tekonahan kanssa, sitä en valitettavasti tiedä.

    VastaaPoista
  3. Miten voi pestä lasten kumisaappaat ja talvikengät, kun lapsella on tullut pissa housuun ja se on tietysti valunut kenkiinkin?

    VastaaPoista
  4. Jos kengissä on irrotettava vuori, sen voi poistaa ja pestä ihan vedellä ja saippualla. Jos vuori on kiinteä ja liimattu saappaaseen, voit kokeilla kuivapesua esim. soodalla. Jauhetta kenkään, ravistelu, annetaan vaikuttaa ja poistetaan ylimääräinen. Omalla vastuulla voi kokeilla myös pesemistä vedellä, joskus vuori kestää sen, joskus ei.

    VastaaPoista
  5. Kuinka poistaa steariini mokkakengistä?

    VastaaPoista
  6. Rapsuta steariinista irtilähtevä osa pois kynnellä tai vanhalla pankkikortilla. Jäljelle jäävää rasvatahraa voi yrittää irrottaa laittamalla talouspaperi tahran päälle ja painamalla kevyesti lämpimällä silitysraudalla. Kun rasva alkaa irrota se imeytyy paperiin, vaihda välillä talouspaperia. Katso myös steariinitahrat eri pinnoilla.

    VastaaPoista