16.12.20

Tänään kotona - korona

 

Miten hoitaa yhtä tai useampia covid-tautisia kotona?  Tämä on hyvä miettiä jo valmiiksi, sillä vuosi 2021 on jo aika lähellä ja kolmas aalto, rokotteet sekä muutama muu seikka, joista en voi vielä mainita tapahtuvat.  Kannatta varautua ajoissa. Voipi tulla muuten kiire.


Mikäli sinulla on oireita ja epäilet koronaa käy testissä. Soita 116 117 tai oman paikkakuntasi terveysasemalle.  Valitettavasti ilmaisiin testeihin ei pääse pelkästään epäilyn perusteella. Maksullisiin testeihin voi mennä, jos se työnpuolesta on välttämätöntä.


Kun tartunta on varmistettu tai jo vähän ennenkin on tehtävä seuraavat toimenpiteet.


Aluksi mietitään kuka kantaa vastuun hoidosta kotona ja jos vastuunkantaja sairastuu kuka ottaa seuraavaksi vastuun.  Kun komentoketju on selvillä, siinä pysytään ottaen huomioon vaihtelevat tilanteet.


Seuraavaksi mietitään, missä tilassa hoito on hyvä toteuttaa. Sairastunut tarvitsee oman helposti puhtaanapidettävän tilan, joka on erotettu muusta asunnosta niin, että muut perheenjäsenet eivät saa tartuntaa. Tämä tila voi olla oma huone. Jos tilat ovat pienet, tilan voi joutua erottamaan muusta huonetilasta.  Tämä voi kuulostaa kornilta, mutta rakennusmuovin voi niitata kattoon ja tehdä näin jaetun tilan. Tilaan on syytä jättää oviaukko, joka peitetään isommalla rakennusmuovinkappaleella.  Jos tartunnan saaneita on useampia, hoitotiloja on yhtä monta kuin tartunnan saaneitakin.


Edellämainitusta tilasta on hyvä poistaa kaikki turhat pölyä keräävät esineet. Ainoastaan ne huonekalut ja esineet, joita tarvitaan sairaan hoitoon saavat jäädä.  Sairaan henkilön käyttämät läppärit, kännykät ja kaukosäätimet on hyvä laittaa vaikka suojamuoviin, näin niiden päivittäinen puhtaanapito on helpompaa.


Kun sairas siirretään hoitotilaan, sen olisi hyvä olla jo siivottu ja tuuletettu sekä puhtaat petivaatteet laitettu valmiiksi.


Hoitotilassa on hyvä olla sairasta varten: kuumemittari, oksimetri eli happisaturaatiomittari (kotikäyttöön tarkoitettu pieni mittari sormeen), käsidesiä tai desinfiointipyyhkeitä ( tai vesipiste + saippuaa), potta, soittokello tai kulkunen,  suojamaskeja, vaihtovaatteet, nenäliinoja, suljettava roskapussillinen roskis, suljettava pyykkikori tai -pussi, vihko + kynä merkintöjä varten tai tekstinkäsittely/taulukkolaskentaohjelma.


Hoitotilassa sairaan lisäksi vierailee vain henkilö, joka on vastuussa hoidossa. Muut perheenjäsenet mukaan lukien lemmikkieläimet eivät saa tilaan fyysisesti tulla. Henkistä tukea voi antaa älylaitteiden avulla tai puhumalla oven tai suojauksen takaa. Tämän tarkoitus on estää tartunnan leviäminen perhepiirissä.


Henkilö, joka hoitotilaan saa mennä käyttää suojamaskia, suohanskoja ja vaatetusta, jonka voi heti hoitotilasta poistuttua pestä 60 ° C:ssa. Hän käy hoitotilasta poistuttuaan pesemässä itsensä ennen kuin kohtaa muut perheenjäsenet. Tämän tarkoitus on estää vastuuhenkilön sairastuminen ja tartunnan leviäminen perhepiirissä.


Kun kotona on covid-tautinen, yksikään perheenjäsen ei poistu karanteenista, ennen kuin sairas on parantunut tai jos tauti pahenee, toimitettu sairaalaan ja senkin jälkeen on hyvä olla vielä karanteenissa 10 päivää. Ruokaostokset ja muut asiat on hyvä delegoida naapureille, ystäville tai sukulaisille, jotka eivät asu samassa taloudessa tai jos paikkakunnalla on ruokien kotiintuotipalvelu, käyttää sitä. Kun ruoka tuodaan, se jätetään oven taakse ja joku perheenjäsenistä voi sen tuoda sisälle, kun ruuan tuoja on n. 2 m päässä ruokakasseista. Ruokaa oven takaa hakeva perheenjäsen käyttää maskia. Tämän tarkoitus on estää tartunnan leviäminen yhteisöön.


Muut perheenjäsenet voivat syödä ateriansa yhdessä, jos ovat terveitä. Sairas henkilö pysyy hoitotilassa ja vastuuhenkilö vie sairaalle ruuan. Kun sairas on syönyt, hänen ruokailuvälineensä pestään erikseen ja keitetään vielä pesun jälkeen.  Ruokailuvälineiden on silloin oltava 100° C:een kestäviä. Keittäminen tapahtuu isossa kattilassa ja n. 15-20 min ajan.


Sairaan muu hoito on oireidenmukaista. Tämä ei ole vaikeaa.  Aamulla mitataan aluksi lämpö ja katsotaan happisaturaatio. Kysellään vointia ja sitä miten yö on sujunut. Kysytään tarvitseeko sairas jotain. Kun lämpö ja happisaturaatio ja sairaan vointi ovat tiedossa, ne kirjataan ylös vihkoon, ensin päivämäärä ja sitten muut tiedot. Tämän tarkoitus on selvittää miten sairaan tila etenee, paraneeko vai paheneeko. Vihkoon kirjataan kaikki päivän aikana mitatut asiat ja sairaan tilassa tapahtuneet muutokset.


Jos lämpö on korkealla (yli 38,5 astetta)  ja sairas haluaa kuumetta alentavaa lääkettä, sitä voi antaa.


Jos happisaturaatio on laskenut edellisestä päivästä tai on alle 90%, sairaan oloa voi helpottaa avaamalla ikkunaa hieman rakoselleen (ei niin auki että sairas saa vetoa) tai kääntämällä sairaan vatsalleen jos sairaalla on hengitysvaikeuksia. Jos kotona kasvaa kultaköynnös, eukalytus, araucaria tai  on pieni aito joulukuusi, sen voi viedä sairaan huoneeseen.  Omalta maalta tai maanomistajan luvalla voi tuoda myös tuoreita kuusen- männyn- tai katajanoksia maljakkoon.  Nämä auttavat puhdistamaan ilmaa.


Jos sairaan tila ei näistä toimista huolimatta ala helpottamaan tai happisaturiaatio laskee entisestään.  Arvo 80-88% tarkoittaa jo keskivaikeaa happivajausta. Kysy sairaan vointia ja soita tarvittaessa ambulanssi – hätänumero 112.


Jos sairaalla on pahoja hengitysvaikeuksia (huulet sinertävät) tai happisaturaatiomittarin lukema on alle 80%. Sairas on nopeasti toimitettava tehohoitoon. Soita ambulanssi - hätänumero 112.


Jos taas kuume ei ole korkealla, happisaturaatio pysyy  90-100% rajoissa ja sairaan vointi on hyvä, voidaan keskittyä muihin hoitotoimiin.


Kun sairaan tila on selvillä, voidaan keskittyä muihin hoitotoimiin, kuten sairaan aamiaisen valmistamiseen ja tuomiseen hoitotilaan. Kysy ensin haluaako sairas aamiaista. Mikäli sairas jaksaa itse syödä anna hänen syödä itse. Jos sairas ei jaksa itse syödä,  auta häntä. Älä lusikoi ruokaa suuhun, ennen kuin sairas on nielaissut edelliset ruuat.  Jos sairas ei halua syödä, älä syötä väkisin.


Mikäli sairas jaksaa siirtyä pesulle itse, anna hänen suoriutua pesutoimista itse. Pidä huolta että sairas pitää maskia, kun hän poistuu hoitotilastaan. Pidä huolta että muut perheenjäsenet pysyvät kaukana. Puhdista sen jälkeen pesutilat huolellisesti ennen kuin muut perheenjäsenet käyttävät tiloja.


Mikäli sairas ei jaksa siirtyä pesulle, pese hänen hampaansa  ja pyyhi keho kostealla pesuliinalla. Hiuksiin voi harjata kuivashampoota tai kammata hiukset kölninvedellä (kuivattaa, mutta poistaa rasvaa). Jos iho on kuiva sitä voi rasvata.


Kun aamutoimet on saatu hoidettua. Sairaan on hyvä antaa levätä. Mikäli sairaalla on jotain hätään auttaa huoneeseen viety soittokello tai kulkunen, jolla hän kutsuu sinut apuun. Älä turhaan ramppaa sairaan huoneessa,  ihosi kuivuu kun joudut pesemään itsesi joka käynnin jälkeen ja mitä enemmän altistusta sen suurempi riski on saada itselle tauti.


Tästä huolimatta sairasta ei saa jättää 8 tunniksi itsekseen valvomatta. Olen kokenut tämän useita kertoja,  kun olen joutunut sairaalaan tarkkailuun ja voin kertoa että se tekee henkiselle puolelle pahaa. Ketään ei saa hylätä ja jättää heitteille.


Muutaman tunnin kuluttua on hyvä tarkistaa happisaturaatio, mikäli se oli laskusuunnassa aamulla. Jos se on pysynyt samana tai parantunut kaikki ok. Samalla voi viedä sairaalle välipalaa ja kysellä vointia. Jos vointi on hyvä tai paranemassa kaikki hyvin. Mikäli tulee jotain edellä mainittuja ongelmia, toimi niiden mukaan.


Jos sairaan tarvitsee käydä vessassa pienet asiat voi hoitaa pottaan, isommat asiat voivat vaatia WC:ssä käyntiä ja sen jälkeen WC on siivottava, jotta muut perheenjäsenet eivät saa tartuntaa. Potan käyttö on siksi suositeltavaa, jos sairas siihen pystyy. Sairaan luona käydessä on hyvä varmistaa tarvitseeko potta tyhjennystä tai onko roskiksessa tavaraa.


Jos sairas ei syönyt aamiaista, usein lounaalla on jo nälkä. Kysy kuitenkin ensin haluaako sairas lounasta. Vaikka sairas ei söisikään, on hyvä pitää huolta että hänellä on huoneessa vesikannu tai vesipullo ja juoma-astia . Ilman vettä ihminen ei pärjää pitkään, pieni paasto ruuasta ei haittaa. Sairasta on hyvä kehoittaa juomaan vettä.  Varsinkin kuumeisena ihminen hikoilee ja  voi päätyä nestehukkaan. Vesi auttaa myös monia kehon paranemisprosessja pysymään toiminnassa.


Lounaalla voi mitata taas happisaturaation ja toimia lukeman mukaisesti.  Mikäli sairas kertoo jostain muusta oireesta, on syytä kuunnella ja toimia sen mukaan.


Mikäli sairas pärjää itsekseen, sairaan on hyvä antaa levätä ja olla rauhassa. Omassa lapsuuskodissani tämä oli kaukainen haave, kun sairastui, kaikki perheenjäsenet ryntäsivät sisään ja aina oli joku ”hoitamassa”, joskus toivoin että häipyisivät. Mukavaa oli kun välittivät ja usein saivat taudin myös tällä ”välittämisellä” itselleen. En sano tätä pahalla, he tekivät parhaansa ja arvostan sitä.


Iltapäivällä voi kysyä haluaako sairas kahvitauon tai välipalaa. Samalla voi taas tarkistaa happisaturaation ja toimia sen mukaan.  Katso onko sairaan huone kunnossa ja kysy tarvitseeko hän jotain. Huoneen voi pyyhkiä nihkeäpyyhinnällä, vähentää viruksia pinnoilta.


Illallisaikaan voi mitata kuumeen uudelleen ja tarkistaa happisaturaation.  Jos kuume on pysynyt matalalla - hyvä. Pieni kuume kertoo siitä että elimistön oma puolustusjärjestelmä toimii ja pyrkii eroon taudinaiheuttajista. Mikäli kuume on noususuunnassa voi tarvittaessa antaa uuden annoksen kuumetta alentavaa tulehduskipulääkettä. Mikäli happisaturaation kanssa on ongelmia, toimi ongelman mukaan.


Yön aikana sairaalle voi tulla ongelmia. Pidä huolta että hänellä on soittokello tai kulkunen lähellä. Jos heräät yöllä huolestuneena, käy katsomassa sairaan vointi. Jos sairas nukkuu ja hengitys on tasaista, älä herätä häntä. Uni auttaa myös paranemaan.


Kuumeilu voi aiheuttaa myös hikoilua pidä huolta että sairaalla on puhtaat vaihtovaatteet aina varalta ja pyykkikori , johon märät vaatteet voi laittaa. Tyhjennä kori ja pese pyykit aina tarvittaessa. Pese pyykit erillään muun perheen pyykistä.


Jos ruokahaluttomuus jatkuu pitkään siitä voi tulla ongelmia. Taudin luonteeseen kuitenkin kuuluu maku- ja hajuaistin menetys, joten ruoka ei välttämättä maistu tästä syystä. Joskus ruoka jossa on erilasia suutuntumia, menee paremmin alas. Nestemäiset ruuat kuten smoothiet ja keitot on helppo saada alas, vaikka ei olisi nälkäkään. Keho tarvitsee myös terveellistä ruokaa toipuakseen.


Muitakin oireita ja ongelmia voi ilmetä. Toimi aina oireen mukaan. Pyri helpottamaan sairaan oloa. Sodassa, rakkaudessa ja covid-taudin hoidossa kaikki keinot, joista on apua, on hyvä käyttää.  Muista myös oma olosi, jos tuntuu että oma kantti alkaa murentua, on aika siirtää vetovastuu toiselle perheenjäsenelle.


Kun kuume on laskenut ja muut oireet helpottaneet, väsymys voi jatkua viikkoja. Kehon palautuminen kestää aikansa.  Anna tarvittava aika, älä lähde urheilemaan liian pian.


Pitäkää huolta toisistanne! Tsemppiä kaikille hoitajille kotiin ja muualle!


Jos tuntuu että et selviä, ota tarvittaessa yhteyttä :


Päivystysapu 116 117
Oman terveysasemasi aukioloaikoina, ole yhteydessä terveysasemallesi.

Valtakunnallinen puhelinneuvonta 
Yleistä tietoa koronaviruksesta, p. 0295 535 535. 


Tekstiviestineuvonta on tarkoitettu henkilöille, jotka eivät esimerkiksi kuulovamman tai muun syyn takia voi käyttää puhelinta,
p. 050 902 0163
. 


Tiedän että useampia ihmisiä kyllästyttää koko korona. Se että se kyllästyttää, ei vie sitä pois. Ketju on yleensä niin vahva kuin heikoin lenkki. Kun osa ihmisistä ei piittaa, kärsivät kaikki. Mitä nopeammin ihmiskunta ymmärtää sen, että on yhteinen tehtävä ja että kaikkien on toimittava, sen parempi tulee lopputuloksesta.


On hyvä muistaa että tällä kaikella on tarkoituksensa. Sinä voit päättää, mikä tarkoitus on.  Asioissa on aina myös postitiivinen ja myönteinen puoli.

 

 



6.12.20

Koronarokotteet eli SARS-CoV-2-rokotteet

 

Kyseiset rokotteet ehkä estävät  saajaansa saamasta vakavia koronaviruksen oireita. Ne eivät estä virusta leviämästä. Rokotettu voi siis sairastuttaa rokottamattoman. Rokotteiden suojaustehoajan kestosta ei ole mitään tietoa.


Rokote saattaa luoda vääränlaisen kuvan vastustuskyvystä tautia vastaan. Tehoton rokote voi lisäksi edistää taudin leviämistä, jos siihen luotetaan liikaa rokotteen toimintatapaa ja tehoa tuntematta.


Teho näissä rokotteissa tarkoittaa suojaa oireita vastaan, ei virusta vastaan.


Yleensä rokotteen kehittely vie 10-15 vuotta. Nämä rokotteet on kehitetty vuoden aikana.


Rokotteen kehittely alkaa tutkimalla virusta ja sen toimintaa. Seuraavaksi tulevat eläinkokeet. Sitten kliiniset kokeet ihmisillä (I, II ja III –vaihetta). Mikäli nämä kaikki edellä olevat vaiheet onnistuvat, alkaa hakemusprosessi rokotteen laajempaan tuotantoon. Mikäli rokote läpäisee valvontaviranomaisten kriteerit, rokote pääsee levitykseen. Tämä ei tarkoita sitä että rokote on turvallinen. Se tarkoittaa vain sitä että kriteerit on läpäisty ja tuotanto voi alkaa.


Nyt on menty siitä mistä aita on matalin ja otetaan aivan hirvittävä riski. Koska mitään rokotepakkoa ei ole, jokainen voi itse päätellä, minkä riskin haluaa ottaa.


Yleisimmät tekniikat:


mRNA –rokote


Viruksen perimäainesta ruiskutetaan ihmiseen. Perimäaines menee soluun ja alkaa siellä muodostaa proteiinia, jota vastaan ihmisen elimistö muodostaa vasta-aineita. Riski: RNA-ei säily elimistössä pitkään, vaatii vähintään kaksi rokotekertaa ja vaatii kylmäsäilytyksen. Haittavaikutukset: Osa ihmisistä on saanut vakavan allergisen reaktion.  Sivuvaikutus: Flunssa oireet, voimakas kipu pistämiskohdassa, väsymystä, päänsärkyä, lihas- ja nivelkipua, kuumetta.  Ei tiedetä kehittääkö rokote immunitteettiä kaikille. Teho n. 94%.


Vektorirokote


Viruksen rna-perimästä leikataan piikkiproteiinin geeni. Se siirretään vektorina toimivaan adenovirukseen (nuhakuumevirus)  ja viedään elimistöön. Adenovirus tarttuu soluihin ja siirtää niihin piikkiproteiinin geeni. Tämä rokote ei sisällä virusta, vaan pelkän geneettisen koodin, joka on kopioitu koronaviruksen perimästä. Koodi ohjaa solut tuottamaan piikkiproteiinia, joka laukaisee immuunivasteen. Riski: Toistuva käyttö saattaa heikentää rokotteen tehoa. Sivuvaikutus:  Flunssaoireet, kipu pistoskohdassa.  Ei osoitettu toimivaksi. Hyväksytty suppeaan käyttöön. Ei estä  virusinfektiota. Teho n. 70%.


Inaktivoitu tai heikennetty SARS-CoV-2


Rokotteessa käytetään virusta, joka on tehty vaarattomaksi tai heikennetty. Kiinalaisia rokotetutkimuksia. Vasta-aineita alkoi muodostua 14. päivän jälkeen kahdella injektiolla.  Sivuvaikutus: kipu pistokohdassa, kuumetta.


Proteiinin aliyksikkö ( rekombinantti proteiini)


Rokotteessa käytetään piikkiproteiinin kopiota pepditi-muodossa. Kehittää vasta-aineita ja T-soluja. Riski: 74% sai kuumeen, kipua ja väsymystä.


DNA-rokote


DNA-plasmidin kuljettaa piikiproteiinin geenin. Eläinkokeet onnistuneet.  Ensimmäiset ihmiskokeet onnistuneet.. Riski: Muuntuu solussa haitalliseksi.


VLP-rokote


Käytetään tyhjiä viruskuoria, joiden pinnalla on piikkiproteiini.


Muitakin rokotetekniikoita on tutkimuksen alla. Nämä olivat 3.vaiheeseen päässeet tekniikat.  Täytyy vain toivoa että ihmiskunta ei tapa itseään näillä ensimmäisillä rokotteilla.


Hyväksytyt rokotteet:


Kolme rokotetta hyväksytty rajoitettuun  käyttöön Venäjällä (Spunik V)  ja Kiinassa (Inaktivoitu  koronavirus-rokote), ilman riittäviä kokeita.


2.12.2020 Iso-Britannia hyväksyi Pfizerin rokotteen (mRNA).

8.12. 2020 rokotukset alkoivat Isossa-Britanniassa

14.12.2020 rokotukset alkoivat Yhdysvalloissa ja Kanadassa (Pfizerin mRNA)

27.12.2020 rokotukset alkoivat useissa Euroopan maissa Suomi mukaanlukien, osa maista otti varaslähdön ja osa aloitti hieman myöhemmin


Venäjä:

Spunik V –rokote.  ( Adenoviruspohjainen vektorirokote )  Suojaustehosta ei varmuutta. Rokotukset aloitettu lokakuussa.  Aiheuttaa vuorokauden kestävät flunssaoireet.  Merkittäviä sivuvaikutuksia:  voimattomuus, huonovointisuus, kuumeilu, kurkkukipu, päänsärky ja ripuli. Epäilyjä että rokotteen tutkimustulokset olisivat väärennettyjä.


Kohta alkaa siis todella laaja rokote-ihmiskoe koko maapallon mittakaavassa. Kukaan ei tiedä, miten nämä kaikki rokotteet reagoivat keskenään, kun päätyvät jonkun ihmisen elimistöön. Tätä ei ole lainkaan tutkittu.


Kolmas aalto koronaa lähi juuri liikkeellä ja saapunee keväällä Suomeen. En osaa arvioida vielä jääkö miten paljon hengähdysaikaa toisen ja kolmannen aallon väliin. 


Pieni kuriositeetti: Jos katsoo otsoniaukon kulloistakin sijaintia ja koronaviruksen ryöpsähdysalueita, löytää korrelaation. Tästä voisi vetää sellaisen johtopäätöksen että koronavirus olisi tullut avaruudesta, ei Kiinasta eikä Yhdysvalloista.  Toisenkin johtopäätöksen voisi vetää, jos otsoniaukko saadaan umpeen, niin korona-epidemiakin laantuu.  Tämä tietysti vaatisi sitä että ei mennä siitä, mistä aita on matalin, vaan hoidetaan ensin maapallo kuntoon ja sitten ihmiset.