22.9.09

Mustatorvisieni - mitä ruokaa siitä voi tehdä?


Kuuluu Suomessa kauppasieniin, joten jos et metsästä löydä, niin sieniaikaan syksyllä voi löytyä torilta.
Mustatorvisieni (Craterellus cornucopioides) on trumpetinmallinen, torvimainen, heltaton sieni, 3-9 cm leveä ja 5-12 cm korkea. Reuna on aaltoileva, nuorena alas- ja sisäänpäinkääntynyt. Sisäpinta on sateella musta, kuivalla ilmalla ruskehtava. Pinnalla voi olla pieniä suomuja. Ulkopinta on harmaa tai siniharmaa ja hieman poimuilla. Jalka on ontto ja jatkuu lakin jatkeena. Sienen malto on tumma, nahkamainen ja kiinteä. Maku on mieto, haju heikosti hedelmäinen. Kasvaa pienissä ryhmissä tuoreissa seka- ja kangasmetsissä, lehdoissa, lehtomaisissa kuusikoissa. Yleensä löytyy avoimilta, sammaleisilta tai ruohoisilta paikoilta. Yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, muualla maassa harvinaisempi, esiintyy kuitenkin aina Kainuun korkeudelle asti. Satokausi alkaa elokuussa ja jatkuu aina lumien tuloon asti.
Ruotsiksi svart trumpetsvamp, englanniksi Black Trumpet, saksaksi Herbsttrompete tai Kraterpilz ja ranskaksi Corne d'abondance tai Trompette des morts.
Mustatorvisieni on proteiinipitoinen, sisältää lisäksi monia B-ryhmän vitamiineja, kuparia ja muita hivenaineita. Kupillisessa torvisieniä on vain 20 kcal, joten sopii hyvin laihduttajille.
Sopii pakastettavaksi ja kuivattavaksi. Kuivaus korostaa mustantorvisienen makua. Mustatorviseini kuivuu nopeasti 45-50°C lämpötilassa. Jos kuivatat uunissa, muista jättää uunin luukku auki. Sienet kuivuvat myös hyvin tuuletussa paikassa huoneen lämmössä. Kuivattua jauhetta voi käyttää muiden ruokien mausteena (liharuuat, kastikkeet, keitot, murekkeet, padat jne.). Mustatorvisieni on herkullinen paistettua, muhennoksissa ja keitoissa. Sopii erityisen hyvin riistan kastikkeisiin ja maksa- ja munuaisruokiin.
Monet yrtit sopivat mustatorvisienen kanssa esim. basilika, persilja, kirveli, tilli, rakuuna, varovaisesti käytettynä myös oregano ja meirami, samoin sherry, madeira ja konjakki. Monet ovat sitä mieltä että mustatorvisieni on itse mauste, joten muita mausteita ei tarvita. Sienijauheseoksissa mustatorvisieni sopii korvasieni-, vaalea orakas- ja/tai nurminahikasjauheen kanssa yhdistellen.
Ennen käyttöä poista karvas jalan tyviosa. Halkaise sieni, ontossa jalassa voi joskus olla etanoita. Ei tarvitse muuta käsittelyä. Huom! Torvisieni muuttaa ruuan värin tummanharmaaksi, joten lisää sienet vasta loppuvaiheessa.
Ruokaohjeita:

Bearnaise-kastike torvisienillä
1 pussi valmista kastikejauhetta
½ l mustia torvisieniä.
Laita torvisienet pannulle ja kypsennä kunnes neste on haihtunut. Sekoita kastike pussin ohjeiden mukaan ja lisää torvisienet ennen tarjoilua. Sopii liharuokien kastikkeeksi, sekä ohukaistäytteeksi.

Kurpitsa-torvisienikeitto
1 iso kurpitsa
½ dl kurpitsansiemeniä
voita
valkosipulinkynsi
2 purjoa
1 pieni jalapeno
1 tl juustokuminaa
karkeaa merisuolaa
1 l liha- tai kasvislientä
1 dl kermaa
valkopippuria
½ l mustiatorvisieniä
Pilko kurpitsa kuutioiksi ja laita hetkeksi uuniin. Sillä välin paahda kurpitsansiemenet pannulla. Älä polta. Laita sivuun.
Sulata voi kattilassa, lisää puristettu valkosipulinkynsi ja silputut purjot ja jalapeno. Paista miedolla lämmöllä kunnes sipuli pehmenee, mutta ei ruskistu. Lisää juustokumina ja suola. Ota kurpitsat uunista ja lisää kattilaan yhdessä liha- tai kasvisliemen kera. Keitä kiehuvaksi, jätä hautumaan 15 minuutiksi. Sekoita keitto sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Lisää kerma. Lisää valkopippuri ja tarkista maku. Paista mustatorvisienet voissa, noin 10 min. Kun tarjoilet keiton laita torvisienet lautaselle ja kaada keitto päälle. Ripottele pinnalle paahdettuja kurpitsansiemeniä.

Makaroni-torvisienilaatikko I
100g makaroneja
vettä, suolaa
½ l torvisieniä
200 g jauhelihaa
2 sipulia
2 munaa
½ l maitoa
suolaa, valkopippuria
korppujauhoja, voita
Keitä makaronit miltei kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Valuta. Hienonna sipulit ja sienet. Kypsennä jauheliha pannulla ja laita loppuvaiheessa sekaan sienet ja sipulit. Lado sieni-sipuli-jauhelihaseos kerroksittain makaronien kanssa vuokaan. Sekoita munat ja maito ja lisää joukkoon suola ja valkopippuri. Kaada munamaitoseos vuokaan muiden ainesten päälle. Ripottele pinnalle korppujauhoja ja laita muutama voinokare pinnalle. Paista uunissa 200°C:ssa noin 30 min.

Makaroni-torvisienilaatikko II
½ l mustia torvisieniä
suolaa
100g makaronia
muskottipähkinää
valkopippuria
½ dl parmesaaniraastetta
tuoretta ruohosipulia
Paista torvisieniä pannulla kunnes neste on haihtunut, ripottele päälle suolaa maun mukaan. Keitä makaroni kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja tarjoile. Voit ripotella päälle vielä lisää parmesaanijuustoa jos haluat.

Paistetut torvisienet
1 l pilkottuja sieniä
3 rkl rasvaa tai öljyä
1-2 sipulia
suolaa
valkopippuria
Paista sienet kypsiksi rasvassa tai öljyssä. Lisää sipuli. Mausta. Tarjoile perunoiden kanssa, voileivän päällä tai kala- ja liharuokien lisukkeena.

Sienimuhennos kuivatuista torvisienistä
30 g kuivattuja sieniä
3 sipulia
persiljaa
2 valkosipulinkynttä
1 dl tomaattisosetta
2 rkl öljy
vettä
suolaa
timjamia tai basilikaa
Liota kuivattuja sieniä 10 min. Siivilöi ne ja huuhtele juoksevalla vedellä. Suikaloi sipuli, hienonna persilja ja valkosipuli. Ruskista sipulit kevyesti öljyssä. Lisää tomaattisose ja persiljasilppu. Lisää sienet ja tilkaa vettä. Anna muhennoksen hautua noin tunti. Mikäli vesi loppuu, lisää tarvittaessa. Mausta lopuksi yrteillä. Tajoile perunoiden kera, liha- ja kalaruokien lisänä tai sellaisenaan.

Sienimuhennos torvisienistä
½ l torvisieniä
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl kermaa, smetanaan, ranskankermaa tai maitoa
yrttisuolaa
ruohosipulia tai persiljaa
Pilko sienet kuumalle pannulle ja haihduta niistä neste. Lisää voi ja sipulisilppu. Purista mukaan hieman valkosipulia. Ripottele vehnäjauhot sienten päälle ja lisää kerma, smetana, ranskankerma tai maito. Anna hautua miedolla lämmöllä. Mausta yrttisuolalla. Koristele ruohosipuli- tai persiljasilpulla. Voit myös lisätä muhennokseen pekonia, silavaa tai savukinkkua. Tarjoillaan perunoiden kanssa.

Torvisienikohokas
2 rkl voita
2½ dl mustia torvisieniä
3 rkl vehnäjauhoja
4 dl maitoa
½ tl suolaa
5 munaa
3 dl juustoraastetta (emmental)
valkopippuria
Paista sieniä voissa muutama minuutti, kunnes neste on haihtunut. Lisää jauhot ja sekoita 2 minuuttia. Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon maito. Laita takaisin liedelle ja lisää juustoraaste, suola ja pippuri. Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset erikseen. Lisää joukkoon keltuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi toisessa astiassa. Lisää valkuaisvaahto varovasti käännellen joukkoon. Kaada kohokas korkeareunaisen uunivuokaan ja paista 175°C noin 40 min. Älä avaa uuninluukkua kesken paiston, ettei kohokas lätsähtäisi. Ota uunista suoraan pöytään, tarjoa yhdessä salaatin kanssa.

Torvisienikeitto
1 l mustia torvisieniä (suppilovahveroita voi laittaa lisäksi)
½ tl suolaa
2 rkl rasvaa tai öljyä
2 rkl vehnä- tai maissijauhoja
1 l lihalientä tai kasvislientä
2 dl kermaa
ripaus kirveliä tai persiljaa
Kiehauta sienet omassa nesteessään. Lisää suola. Laita rasva tai öljy kattilaan, sekoita joukkoon jauhot. Lisää lihaliemi ja kirveli. Anna kiehua 5 min. Lisää kerma ja sienet. Kuumenna ja syö voileipien kanssa.

Torvisienipiirakka
Pohja:
150g voita tai leivontamargariinia
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl kylmää vettä
1 dl emmental-juustoraastetta

Täyte:
mustatorvisieniä
sipulia

Kuorrutus:
2 kananmunaa
1 dl kermaa
2-3 dl emmental-juustoraastetta
1 rkl vehnäjauhoja
ripaus muskottipähkinää

Nypi ainekset yhteen. Painele taikina vuoan pohjalle ja hieman reunoille. Paista 200°C:ssa kunnes näyttää vaalean ruskealta. Levitä paistetulle pohjalle silputut mustatorvisienet ja sipuli (voit myös kypsentää ne ensin pannulla).
Vatkaa kananmuna ja kerma, lisää juustoraaste ja jauhot. Kaada sienitäytteen päälle. Paista uunissa kunnes juusto sulaa ja saa kauniin ruskean värin.

Torvisienipyörykät
1 l pilkottuja torvisieniä
5 kypsää perunaa
2 rkl korppujauhoja
1-2 munaa
1½ dl maitoa
sipulia
suolaa, pippuria
Turvota korppujauhot maidossa, ruskista sipuli ja sienet. Jauha perunat hienoksi haarukalla. Yhdistä kaikki ainekset ja sekoita. Pyörittele pieniä pullia. Paista pannulla tai uunissa. Voit käyttää lisänä myös jauhelihaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti