22.12.09

Lasten sairaudet top 10

Etsin netistä jonkinlaista listaa yleisimmistä lasten sairastamista taudeista, löysinkin muutamia listoja. Tämä on yhteenveto listan kärkipään sairauksista.

1.Flunssa eli nuhakuume
2.Kurkkutulehdus
3.Influenssa
4.Yskä
5.Parvorokko
6.Hinkuyskä
7.Välikorvantulehdus
8.Oksennus/ripulitauti
9.Vesirokko
10.Silmätulehdus

Flunssa
Tämä on ihmisen yleisin sairaus, myös aikuisten. On ihan normaalia että lapsi sairastaa sen muutaman kerran vuodessa (6-8 kertaa). Flunssaviruksia on noin 200. Lapsen vastustuskyvyn kehittymisen kannalta on hyvä että hän sairastaa flunssat. Päiväkodit ja koulut ovat hyviä tartuntapaikkoja. Flunssaa ei voi välttää.
Flunssa paranee itsestään noin 7-14 päivässä.
Flunssa leviää ja tarttuu suorassa kosketuksessa ja esineiden ja pintojen kautta. Flunssan itämisaika on muutama päivä, joten tartunta on saatu jo ennenkuin ensimmäiset oireet ilmenevät.
Oireet: Kurkkukipu, kuiva yskä, paineentunne päässä (posket, otsa), nenän tukkoisuus, väsymystä ja kuume (kuumetta ei esiinny aina). Limakalvotulehduksen edetessä nenä alkaa vuotaa kirkasta limaa, joka muuttuu taudin loppuvaiheessa kiinteämmäksi ja kellertäväksi. Taudin jo parannuttua yskää voi olla vielä useamman viikon ajan.
Hoito: Lepo, lämmin juotava, höyryhengitys. Nestettä on nautittava runsaasti. Normaalia terveellistä lämmintä ruokaa.
Jos kuume nousee yli 39°C:n voi lapselle antaa kuumetta alentavaa lääkettä (parasetamoli, ibuprofeeni tai naprokseeni). Tätä annostusta ei saa ylittää: Parasetamoli 60 mg/kg/vrk (kerta-annos 10 mg/kg x 6 krt), ibuprofeeni 40 mg/kg/vrk (kerta-annos on 10 mg/kg x 4 krt) tai naprokseeni 40 mg/kg/vrk (kerta-annos on 5 mg/kg x 8 krt). Älä koskaan anna lapselle useita eri kuumelääkkeitä samanaikaisesti, valitse vain yksi ja käytä sitä. Kuume on kehon oma mekanismi, jolla se taistelee viruksia vastaan, jos sitä alennetaan liian varhaisessa vaiheessa virukset eivät välttämättä tuhoudu ja flunssasta tulee pitkäkestoinen.
Nenän tukkoisuutta voi helpottaa nuhasuihkeella tai nuhatipoilla, mutta vain lyhytaikaisesti.
Kun kuume on laskenut kotona on hyvä olla vielä yksi kuumeeton päivä ennen päiväkotiin tai kouluun menoa.
Kuumeisena ei saa liikkua tai harrastaa urheilua. Vuodelepo on tarpeen.
Milloin lääkäriin: Jos yli 38°C:n kuume kestää useamman päivän (yli 3 päivää) tai kuume nousee uudelleen jo kerran laskettuaan tai kuume ei laske kuumelääkityksestä huolimatta astettakaan tai jatkaa nousua tai flunssaan liittyy korva- tai poskiontelo-oireita. Nopeasti lääkäriin on mentävä jos kuumeeseen liittyy kovaa yskää, voimakasta kipua hengitettäessä, kovaa päänsärkyä, yleistilan heikkenemistä tai tajuttomuutta. Myös silloin kun lapsi ei suostu nauttimaan nesteitä, valittaa jatkuvasti tai on käsittelyarka tai välinpitämätön, lääkäriin on mentävä kiireesti.

Kurkkutulehdus
Nielutulehdus on yleisin kurkkukivun syy. Streptokokin aiheuttama nielurisatulehdus eli angiina on myös tavallinen kouluikäisten kurkkukivun syy.
Oireet: Nielu on punainen, valkeita katteita voi olla, kurkkukipu, (suurentuneet kaulan imusolmukkeet ja kuume.)
Kurkkukipu voi olla myös flunssan, influenssan, kurkunpääntulehduksen tai mononukleoosin ("pusutauti", rauhaskuume) ensioireita. Lasten kurkkukipu voi liittyä vesirokkoon, tuhkarokkoon tai sikotautiin. Harvoin kurkkukipu liittyy kurkkupaiseeseen (2 tapausta 1000:sta). Kuiva sisäilma talvella voi kipeyttää kurkun.
Hoito: Kurlaus lasillisella lämmintä vettä, johon on lisätty ½ tl suolaa, omenaviinietikkaa tai sitruunamehua. Lämmin juotava.
Milloin lääkäriin: Jos kurkkuun katsottassa näyttää että molemmat tai toinen nielurisapuoli on turvoksissa tai katteet ovat vihertävät (kurkkupaiseen merkkejä), kaulan imusolmukkeet ovat suurentuneet (angiinan merkki). Myös silloin jos kurkkukipu kestää pitkään ja siihen liittyy korkea kuume, voimakas päänsärky, veriyskä. Nopeasti lääkäriin on mentävä jos nieleminen tai hengittäminen vaikeutuu tai kurkkukipuun liittyy rintakipua tai selkäkipua (pistos) (keuhkokuumeen merkki.)

Influenssa
Aikaisemmin influenssat olivat Suomessa jokatalvisia vieraita, sittemmin niistä on tullut kokovuotisia kumppaneita. Olisiko syynä leudot talvet, sateiset kesät, huono ruokavalio, nopeat kulkuyhteydet vai ihmisten jatkuva rokottaminen influenssaviruksia vastaan, niin että tuhotaan se vähäkin vastustuskyky?
Hyväkuntoinen ihminen kestää influenssan hyvin, pienillä lapsilla voi ajoittain olla vaikeuksia johtuen vielä kehittymättömästä vastustuskyvystä. Yleisin influessa on kouluikäisillä lapsilla.
Influenssaviruksille on luonteenomaista hyvin nopea muuntuminen. Voimakkaasti muuntuvat influenssavirukset aiheuttavat pandemioita eli maailmanlaajusia epidemioita. Niitä esiintyy noin 10-40 vuoden välein. Sika- ja lintuinfluenssat ovat tyypillisiä esimerkkejä näistä. Influenssaa on myös A-, B- ja C-tyyppiä, jotka ovat ihan normaaleja kausi-influenssoja esiintyen kerran pari vuoteen. Hyvä puoli tiheään esiintyvistä influenssoista on se että kun ne sairastaa saa vastustuskyvyn seuraavaa aaltoa vastaan ja muuntunut influenssa ei pääse iskemään koko voimallaan. Seuraavan kerran muuntuneen taudin saa kun se on muuntunut niin paljon että elimistön oma puolustusjärjestelmä ei pysty sitä enää tunnistamaan. Yleensä 7-14 vuoden välein.
Influenssa leviää pisaratartuntana hengitysilman ja kosketuksen välityksellä. Influenssa tartuu myös pinnoilta ja esineistä, joita sairas on koskettanut tai joihin hän on aivastanut. Taudilla on lyhyt muutaman päivän itämisaika, joten se tarttuu nopeasti, jos yleensä tarttuu.
Oireet: Kova kuume, kipeytyneet lihakset, jopa luita voi särkeä, voimattomuus, saatta olla myös silmien valonarkuutta. Kurkkukipua, yskää, yleisiä kipuja, päänsärkyä ja vilunväristyksiä voi myös olla tai olla olematta.
Toipuminen vie pari viikkoa.
Hoito: Vuodelepo. Tarvittaessa kuumeen alennus kuten flunssassa. Runsas nesteiden nauttiminen. Lämmin juotava. Nenän tukkoisuuteen voi käyttää nenätippoja tai -sumutteita.
Ennaltaehkäisy katso: Luonnon antibiootit
Milloin lääkäriin: Jos korkeaa kuumetta on kestänyt yli 3 päivää. Jos hengittäminen muuttuu vaikeaksi, keuhkoista kuuluu outoja ääniä (rahinaa, vinkuminen), korvat- ja kurkku kipeytyvät tai nenän eritteet muuttuvat vihreiksi tai ysköksissä on verta. Katso myös Flunssa.
Influenssaan liittyviä jälkitauteja, jos tautia ei malteta sairastaa kunnolla loppuun: keuhkokuume, poskiontelo- ja/tai korvatulehdus tai sydänlihastulehdus.
Influenssarokotus: Suojaavan vaikutuksen syntyminen kestää pari viikkoa, joten rokote on otettava ajoissa. Rokotteen tehoon vaikuttaa se, mitä virusmuunnoksia siihen on otettu mukaan ja miten paljon virus on ehtinyt muuntua rokotteen kokoamispäivästä rokotteen antopäivään. Henkilökohtaisesti en kannata influenssarokotetta, mutta kukin päättäköön omasta puolestaan.

Yskä
Yleisin lääkärissäkäynnin syy on yskä. Yskä on hengitysteiden refleksi, jonka tarkoitus on poistaa hengitysteistä sinne kuulumattomia hiukkasia ja limaa. Yskä on osa ihmisen puolustusjärjestelmää. Yskä menee yleensä ohi suhteellisen nopeasti, muutamassa viikossa. Jos yskä kestää kauemmin kuin kuukauden puhutaan pitkittyneestä yskästä ja se voi olla merkki jostain vakamammasta sairaudesta.
Useimmiten yskä on oire hengitystieinfektiosta.
Oireet: Yskä voi olla kuivaa ja muuttua sitten limaiseksi. Se voi olla myös limaista alunalkaen.
Hoito: Tavallinen yskä menee yleensä itsestään ohi. Yskän tarkoitus on poistaa keuhkoista limaa, joten sitä ei välttämättä tarvitse hillitä yskänlääkkeellä. Yskä lähtee yskimällä. Yskänärsytystä voi hillitä juomalla hunajavettä. Hunajaa ei kuitenkaan saa antaa alle vuoden ikäisille lapsille. Runsas nesteiden nauttiminen on tärkeää. Höyryhengitys helpottaa oloa. Ilmankostutin makuuhuoneeseen ja lapsi nukkuu rauhallisemmin kun vuoteen pääpuolta korotetaan hieman.
Milloin lääkäriin: Jos yskä on kovaa ja pahenee tai kestää yli 4 viikkoa. Jos yskän alkuperä ei ole tiedossa tai yskökset muuttuat märkäisiksi tai verisiksi. Jos nousee kuumetta ja tuntuu hengenahdistusta (keuhkokuume) pitää hakeutua lääkäriin heti.

Parvorokko (Erythema infectiosum)
Sen aiheuttaa ihmisen parvorokkovirus B19 kesäkuukausina tai keväällä pieninä epidemioina. Yleinen vauvoilla, lapsilla ja teini-ikäisillä. Tarttuu hengitystie-eritteiden välityksellä. Kun kerran parvorokon sairastaa saa pysyvän vastustuskyvyn.
Oireet: Joskus oireeton. Yleensä ensioireina lievää kuumetta, päänsärkyä tai väsymystä. Muutaman päivän päästä poskiin nousee punoitusta. Käsiin, jalkoihin ja vartaloon voi tulla ihottumaa, joka ei kutise. Auringonvalo, liikunta, hikoilu, kuumuus, kuume tai stressi pahentaa ihottumaa. Joskus ihottuman voi parantua ja lehahtaa uudelleen. (Aikuisilla voi olla nivelkipua ja turvotusta vielä viikkoja tai kuukausia taudin sairastamisen jälkeenkin.)
Toipuminen vie 5-14 päivää.
Hoito: Oireenmukaista. Pysyttelyä pois auringosta.
Milloin lääkäriin: Ei yleensä vaadi lääkärihoitoa.

Hinkuyskä
Yleensä Bordetella pertussis-bakteerin aiheuttama tulehdus keuhkoputkessa. Sitä esiintyy epidemioina 2-4 vuoden välein, vauvaikäisillä ja lapsilla.
Oireet: Pitkittynyt yskä, joka muuttuu hinkuvaksi. Yskä voi hyvin jatkua parikin kuukautta. Pienillä lapsilla voi olla pientä lämmönnousua ja nuhaa. Yskänpuuskat tulevat yleensä öisin. Yskänkohtaukset ovat tiheitä.
Oireita pahentavat: rasitus, kylmät ruuat (jäätelö), tupakansavu.
Toipuminen vie normaalisti 1-4 viikkoa. Toipumisen jälkeen hengitystiet ovat hyperaktiiviset eli ärsyyntyvät helposti noin 3-6 kk:n ajan mikä voi johtaa virheelliseen astmadiagnoosiin.
Hoito: Yskänärsytystä voi hillitä juomalla hunajavettä. Hunajaa ei kuitenkaan saa antaa alle vuoden ikäisille lapsille. Runsas nesteiden nauttiminen on tärkeää. Höyryhengitys helpottaa oloa. Ilmankostutin makuuhuoneeseen ja lapsi nukkuu rauhallisemmin kun vuoteen pääpuolta korotetaan hieman.
Milloin lääkäriin: Jos lapsi on alle 6 kk:ta - heti. Jos vanhemman lapsen normaali yskä muuttuu hinkuvaksi. Jos kuume nousee korkeaksi tai muuttuu sahaavaksi. Jos esiintyy veriysköksiä tai lapsella on hengitysvaikeuksia.
Rokotukset: Hinkuyskärokotus annetaan 3 kk:n iässä, sekä suojarokotus 20-24 kk:n iässä, suoja kestää 3-10 vuotta. Tämä rokotus on mielestäni suositeltava, hinkuyskän kestää paremmin kun on jo iältään vanhempi.

Välikorvantulehdus
Yleisin lasten bakteeri-infektio ja antibioottikuurin syy. Yleinen pienillä lapsilla, alle 2-vuotiailla. Aika usein flunssan jälkitauti.
Oireet: Korvakipua voi olla tai sitten ei. Kuulon heikkenemistä.
Ennaltaehkäisy: Riittävän pitkä rintaruokinta, jopa 3-vuotiaaksi asti. Tutin käytön välttäminen.
Hoito: Akuutissa vaiheessa: Kipulääkitys tarvittaessa. Parasetamoli, ibuprofeeni, naprokseeni tai puuduttavat korvatipat.
Jatkohoito: Maitotuotteet pois ruokavaliosta, vain äidinmaitoa saa käyttää, ei valkoista sokeria, ei vaaleita vehnäjauhoja, ei eineksiä, ei makkaroita (ei edes nakkeja) tai lasten purkkiruokaa. Ei kylmiä ruokia (ei jäätelöä). Lapsen ruoka tehdään täysin itse tuoreista luomukasviksista, -marjoista, -hedelmistä ja -lihasta kypsentämällä. Sauvasekoitinta saa käyttää soseuttamisessa. Ruokaa ei pakasteta vaan tehdään aina sopiva annos. Ruoka annetaan lämpimänä.
Suurin osa välikorvantulehduksista paranee itsekseen ilman antibioottikuuria.
Milloin lääkäriin: Ei kiirettä. Jos näyttää siltä että välikorvantulehdus pitkittyy tai kipu on kovaa. Jos lapsi ei kuule kunnolla.

Oksennus/ripulitauti
Yleensä kun suolistoinfektio alkaa on hyvä antaa luonnon hoitaa tehtävänsä ja poistaa infektion aiheuttaja, joko ylä- tai alapään kautta. Oksennuksen ja ripulin kautta menetetyt suolat ja neste on kuitenkin korvattava. Rotavirus on yleisin lasten ripulin aiheuttaja talvisaikaan alle 3-vuotiailla lapsilla.
Oireet: Oksentelu ja/tai ripuli.
Taudin kesto 2-5 päivää.
Hoito: Riittävä nesteen nauttiminen. Runsaasti mehuja. Inkivääri- tai piparminttuteetä. Nestetasapainon korjaamiseen tarkoitettua ravintojuomaa apteekista. Juoman voi valmistaa myös itse lisäämällä litraan vettä 4 tl sokeria ja ½ tl suolaa sekä hieman appelsiinimehua tai sitruunamehua. Älä anna lapsille urheilijoille tarkoitettua energiajuomaa. Älä syötä lapselle kiinteää ruokaa ennenkuin pahoinvointi on kokonaan ohi. Jos lapsella on nälkä hänelle voi syöttää kuivaa hiilihydraattipitoista ravintoa kuten keksejä tai näkkileipää. Kuin ruoka alkaa pysyä sisällä, varovainen syöminen pieniä annoksia (banaania, omenaa, porkkanaa) ja huolellinen ruuan pureskelu. Käsien huolellinen pesu ennen ruokailua ja jokaisen WC-käynnin jälkeen. Maitohappobakteerit palauttaamaan normaalia bakteerikantaa suolistoon.
Tarkkaile koko ajan lapsen nauttimia nestemääriä ja sitä miten paljon nestettä poistuu, koska lapsi kuivuu nopeasti.
Milloin lääkäriin: Jos hiljattain on tehty ulkomaanmatka tai muu matka. Mikäli ripulointiin ja oksenteluu liittyy kovaa vatsakipua, rintakipua tai oksennuksissa on verta. Lapsen oksenteluun ja ripuliin on aina suhtauduttava vakavasti, sillä lapsi pienen kokonsa takia menettää helposti nesteitä vaarallisia määriä. Lääkäriin jos jatkuva oksentelu kestää yli vuorokauden. Lääkäriin on myös mentävä jos oksentelu johtuu päähän osuneesta iskusta. Lääkäriin myös jos ripuli on rajua tai jatkuu useita päiviä.

Vesirokko
Aiheutuu Varicella zoster-viruksesta. Tarttuu yleensä leikki-iässä. Itämisaika on 12-21 vrk ja tartunta tapahtuu ilman välityksellä. Viruksesta voi jäädä muhimaan osa hermosoluihin ja virus voi ilmaantua uudelleen noin 60-vuoden iässä vyöruusuna. Vesirokkoa on yleensä talvisin tai keväisin. Epidemia on noin 2-3 vuoden välein. Valtaosa ihmisistä sairastaa vesirokon ennen kouluikää.
Oireet: Lievää kuumetta ja rakkulaista ihottumaa, joka alkaa yleensä ylävartalosta tai päänseudulta. Rakkuloita tulee kaikkialle myös kämmeniin ja jalkapohjiin. Rakkuloita tulee koko ajan lisää 4-5 vuorokauden ajan. Rakkulat alkavat kutista vähään ennen kuin ne muuttuvat sameiksi ja alkavat kuivua pois. Lopulta ruvetkin putoavat pois jättäen vaaleat arvet. Arvet ovat sitä pahempia mitä rajumpi tauti. Rakkuloita ei saa raapia, muuten tulee pahoja arpia.
Hoito: Oireenmukaista. Kutiseviin rakkuloihin kutinaa hillitsevää voidetta.
Milloin lääkäriin: Jos lapsella on immuunipuutoksia, hänellä on atopiaa tai muita ihosairauksia tai hän on hyvin nuori.
Lapsi pidetään eristyksissä siihen asti kunnes rakkulat ovat muuttuneet ruviksi.

Silmätulehdus
Hyvin yleinen infektio. Syynä voi olla virus tai bakteeri. Liittyy joskus ylempien hengitysteiden tulehdukseen.
Oireet: silmä punoittaa, kutisee, rähmii, vuotaa ja on valonarka. Yön aikana silmä saattaa muurautua kiinni.
Hoito: Silmän huuhtelu fysiologisella keittosuolaliuoksella (apteekista) tai keitetyllä vedellä (annetaan jäähtyä ensin).
Milloin lääkäriin: Jos oireet eivät vähene muutamassa päivässä. Jos silmää särkee tai näössä tapahtuu muutoksia tai näkökentässä on häiriöitä. Jos tulehdusalue laajenee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti