1.1.14

Hyvää Uutta Vuotta 2014



Tämä vuoden aikana tarkoitukseni on siirtää tämä blogi uudelle alustalle, joten haasteita tulee riittämään. Kun löydän sopivan blogipohjan laitan lukijoilleni uuden osoitteen.
Syynä tähän on se, että bloggeriin on tehty sellaisia muutoksia, että en pysy niiden perässä. Siis en ole päässyt itse edes omaan blogiini ja olisi ollut tarpeen korjailla muutamia artikkeleita jo  vuosia sitten. Pahoittelen paikoin esiintyvää epäkuranttia tietoa. Kaikki korjausehdotukset ovat muistissa ja yritän liittää ne mukaan siirron yhteydessä. Osa artikkeleista kaipaa muokkausta ja uutta tietoa on tullut paljon. Sen lisäksi tarkoituksenani on yhdistää muutamia blogeja, joita olen kirjoittanut aiemmin ja yhtäaikaa tämän blogin kanssa. Uuden blogin aihepiiri tulee laajenemaan. Siis jos kaikki menee hyvin.
Muutama virheilmoitus: Sähköposti jumittui jo vuosia sitten (en pysty vastaamaan henkilökohtaisesti)  ja osa linkeistä on katkennut eli ei johda mihinkään. Toimivuudessa voi olla myös katkoksia. Kiitos että olette viihtyneet blogini parissa tästä huolimatta.

Sain tässä syystalvella myös haasteen, jonka lähetti Sokru ( sokerimursu.blogspot.fi). Pitäisi vastailla henkilökohtaisiin kysymyksiin....ja laittaa haaste eteenpäin uusilla kysymyksillä blogiin, jossa on alle 200 lukijaa. Tarkoitus on kasvattaa blogien lukijakuntaa. Tässä Sokrun kysymykset minulle:

1. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit? Ja miksi?

2. Tämähän nyt on pakko kysyä Aina, eli mikä on sun lempiruoka?

3. Minkä uuden taidon haluaisit oppia?

4. Miten karkotat ankean mielialan?

5. Mitä kotityötä inhoat Eniten? (Eihän niistä mikään oo herkkua, mut mikä on se Kaiken Kamalin? :D)

6. Mikä on sun lemppari Aku Ankka-tarina Ikinä? (Ja jos et lue Akkaria, niin muutkin sarjakuvat lasketaan!)

7. Mitä olet viimeksi askarrellut pahvista? :D

8. Jos saisit 50 euron lahjakortin rautakauppaan, mitä ostaisit?

9. Minkä väriset sukat sulla on jalassa? :D

10. Mikä on sun mielestä Parasta syksyssä?

11. Kolme ekaa sanaa, jotka kuvaavat kulunutta päivääsi? Äkkii, älä mieti liikaa! :D

Vastaukseni:
1. Ihminen, koska ihmiselämä tarjoaa monia sellaisia asioita, joista eläimenä voi vain haaveilla.
2. Lempiruokani on vaihtelevuus, samaan ruokaan kyllästyy pian.
3. Tietotekniikan käyttö ja hyödyntäminen
4. Nauramalla
5. Sisustaminen
6. Kolumbus-perhon aarrekartta
7. Orkidearuukun
8. Mitä sattuisin sillä hetkellä tarvitsemaan.
9. Jaloissani ei ole sukkia, vaan karvamöhköt (perheen lempinimi talvisisäjalkineilleni), väri vaalea liilanruskea tai vaalea ruskeanliila.
10. Värit
11. Mielenkiintoinen, vaihteleva ja värikäs.

Koska maailma on täynnä blogeja, joilla on alle 200 lukijaa siirrän haasteen blogini lukijoille, jotka voivat omissa blogeissaan vastailla seuraaviin kysymyksiin (siis jos haluavat) ja siirtää haastetta eteenpäin.

1. Miten olet tänään parantanut maailmaa?
2. Mitä olet tänään tehnyt rakkaillesi?
3. Jos saisit 5 euroa rahaa ja sinun pitäisi lahjoittaa se, mihin kohteeseen antaisit rahan ja miksi?
4. Jos voisit muuttaa yhden asian elämässäsi täysin, mikä se olisi ja miksi?
5. Mitä teet tänä vuonna eri tavalla kuin viime vuonna?
6. Hauskin juttu, jonka olet kuullut?
7. Kaunein asia, jonka tiedät?
8. Ihanin teko, jonka tiedät?
9. Mikä maadoittaa sinut ja mikä saa sinut kulkemaan pää pilvissä?
10. Koska pyysit viimeksi anteeksi ja koska annoit viimeksi anteeksi?
11. Kolme asiaa, joihin et koskaan kyllästy?

Hyvää Uutta vuotta kaikille!

2 kommenttia:

  1. Paremminkin voisi sujua. Olen kokeillut varmaan kohta kaikki blogitarjoajat. Ongelma tuntuu olevan siinä että tekstiäni on niin paljon ja monet pohjat ovat maksullisia, jos tekstimäärä ylittää tietyn sanamäärän. Ensimmäiset tekstit ovat usein ilmaisia, mutta kun postausmäärä kasvaa alkaa maksuja tulla.
    Toinen ongelma on kaistaleveys, kun kävijämäärä kasvaa blogi kaatuu.
    Kolmas ongelma on että tekstejä ei voi siirtää suoraan, kaikki on kirjoitetta uudestaan.
    Neljäs ongelma on että en pääse omiin teksteihini käsiksi.
    Viides ongelma on että monien blogien tietosuoja vuotaa kun seula.
    Kuudes ongelma on että nykyään suositaan lyhyttä ja ytimekästä nopeaa postausta sekä paljon kuvia. Tässä blogissa tilanne on päinvastainen, paljon sanoja, vähän kuvia.
    Hyvää on hankala löytää. Pahoittelen.

    VastaaPoista