14.11.20

Kun normaali ei palaa, on aika sopeutua muutokseen

 

Olemme eläneet covid-taudin varjossa kohta vuoden. Sen sijaan että epidemia olisi saatu kuriin, se on vain levinnyt lisää. Tässä asiassa jokainen voi katsoa peiliin ja kysyä, teinkö juuri minä, kaiken mahdollisen ettei tauti leviäisi? On helppo syyttää muita omista virheistään. Vain virheensä tunnistamalla ja tunnustamalla voi oppia jotain ja tehdä tarvittavat korjausliikkeet.


Ihmiskunnasta suurin osa ei vieläkään ymmärrä tämän taudin merkitystä ja etenkään sen seurauksia, puhumattakaan sen syistä. Tauti leviää koska ihmisiä on yksinkertaisesti sanottuna ihan liikaa. Tauti leviää koska osa ihmiskuntaa elää ”mulle kaikki heti” -asenteella tai ”minulla on oikeus” -asenteella, välittämättä siitä että omalla käyttäytymisellään levittää tautia. Tauti leviää kun ne, joilla olisi mahdollisuus tehdä jotain asioiden eteen, eivät tee mitään tai elävät omissa harhaisissa kuvitelmissaan omasta erinomaisuudestaan, omasta pätevyydestään ja omasta tiedon tasostaan.


On annettu suosituksia  - kun olen katsellut ympärilleni, niin hyvin harvat niitä suosituksia noudattavat.  Kaupassa n. 15% piti maskia, n. 1% käytti käsidesiä ja välimatkaa ei todellakaan pidetty. Mietin että onko osalla ihmiskunnasta jonkinlainen death wish eli halu kuolla vai tyhmyyskö vaivaa. Vai kuvittelevatko nämä yksilöt että he ovat kuolemattomia?  Ainakin he näyttävät tekevät ihan mitä lystäävät, piittaamatta muista.


Kun on itsekseen kotona, on aikaa miettiä. Keväällä tein laskelmia koronaviruksen vaikutuksesta talouteen. Sanoisin että normaali ei enää koskaan palaa. Jos kerron miten paljon ihmiskunta tulee ottamaan takapakkia, kukaan ei usko minua. Lentomatkailu on menetetty. Turismi on menetetty. Monet palveluammatit ovat menossa seuraavaksi, osa jo menetetty.  Mitä enemmän aikaa kuluu tämän taudin varjossa, sen enemmän työpaikkoja menetetään ja yrityksiä kaatuu. Mikään tekohengitys ei tule palauttamaan normaalia. Myöskään mitään uutta normaali ei tule.


Mitä tehdä kun normaalia ei ole? Osa ihmisistä sinnittelee ja puskee sisulla eteenpäin.  Osa menee virran mukana ja ei vain välitä. Osa luovuttaa.  Osa ajautuu kaaokseen. Mihin ryhmään sinä kuulut?


Miten valmistautua epävarmaan tulevaisuuteen, kun tuleva on hämärän usvan peitossa?  Kukin valmistautuu tavallaan. Aluksi ihmiset hamstrasivat kaupoista kaikkea mahdollista ja mitä omituisempiakin asioita. Tämä on luonnollinen reaktio, sillä jossain vaiheessa kun asiat alkavat oikeasti mennä pieleen, monet tavarat loppuvat tai niiden saanti vaikeutuu huomattavasti. Sota-ajan eläneet tietävät tämän.


Henkilökohtainen mielipiteeni tulevaisuuteen valmistautumisesta on olla mahdollisimman omavarainen. Suomen kohdalla tämä tarkoittaa sitä että pyritään valmistamaan ja tuottamaan kaikkea mahdollista (kyllä luit oikein) kotimaassa. Kierrätetään se mitä voidaan, uusiokäytetään asioita. Maailmantalouteen emme juurikaan voi vaikuttaa, joten on paras keskittyä niihin asioihin, joihin voimme vaikuttaa.  Toinen tapa valmistautua on levittäytyä harvaanasutuille alueille ja pysyä siellä. Maaseutu piristyisi kummasti. On hyvä opetella uusia hyödyllisiä taitoja, sillä kun infrastruktuuri alkaa rappeutua ja ihmisiä ei enää ole tekemässä tiettyjä asioita, osaajista tulee pulaa.


Kun vuosi 2021 alkaa, ja osalla jo hieman aikaisemmin, on edessä lopullinen lähtö työpaikalta. Yritykset yrittävät pitää itseään hengissä vähentämällä väkeä. Tämä on sama tilanne kun uppoavassa veneessä, heitetään turhaa painolastia pois. Osa yrityksistä uppoaa tästä huolimatta. Tällä asialla on hyvin paljon seurauksia, jotka tulevat vaikuttamaan lähes kaikkien ihmisten elämään tulevaisuudessa erittäin pysyvästi. Sillä että yrityksiä tuetaan tukimiljardeilla, ei ole mitään merkitystä.  Rahatalous tulee uppoamaan myös. Toki rahaa voi painaa koneet kuumana aina lisää ja lisää. Ongelma on se että rahaa rahana ei ole. Aikoinaan raha oli vaihdon väline. Jos ei ole mitään ostettavaa, raha lakkaa olemasta. Asioiden arvoa ei voi määrittää rahassa. Korona-virus ei tottele pankkikorttia, setelitukkua tai pankkitilin saldoa. Koronavirus toimii, kuten sen on tarkoitettu toimivan. Karsii turhat pois.


Toki voi elää siinä kuvitelmassa että rokote tulee. Rokotteen kehittelyyn on upotettu miljardeja ja osa valtioista on jo ostanut miljardeilla rokotetta, jonka tehosta ei ole mitään näyttöä – kuten ei myöskään haittavaikutuksista.  Kukaan ei oikeasti tiedä, mutta osa uskottelee hyvin vakuuttavasti tämän auttavan.  Ja kuten kaikki tietävät, hoidon tehosta 50% perustuu täysin uskoon. Jos testeissä näyttää että yli 50% paranee, silloin on kehitetty edes jotenkin tepsivä rokote, muussa tapauksessa ollaan vielä lähtökuopissa.


Rokote, joka suojaa taudin oireilta 90%:sti, mutta ei vähennä tartuntoja tai ei estä virusta leviämästä eteenpäin, on täysin hyödytön korona-virusta vastaan. Silti tällä aiotaan rokottaa kaikki, koska rokoteuskovaisuus on vallalla. Asiantuntijat (median käyttämä sana) arvioivat että teho on 40-60% (eli lähes tehoton). Tämän luin äskettäin uutisista netistä. Ainoa hyöty rokotteesta on lääketehtaiden osakkeita omistaville – siihen asti kunnes ensimmäiset vakavat sivuvaikutukset tulevat. En ole rokotevastainen. Monet rokotteet ovat ihan toimivia ja hyväksi. Sen sijaan koronaviruksen hoitamisesta rokotteella en ole lainkaan vakuuttunut.


Esim. Otetaan 44 000 ihmistä ja annetaan niille rokotetta, 170 sairastuu (168 sai valerokotuksen ja 8 sai tartunnan rokotuksesta huolimatta). Otetaan Suomen tartunnat koko korona-ajalta tähän päivään asti ja suhteutetaan ne väkilukuun. Verrataan näitä kahta keskenään eli testirokotetut ja Suomi ilman mitään rokotteita. Tulos näyttää aika lailla samalta, paitsi että tuossa rokotettujen ryhmässä oli muutama promillen kymmenesosa enemmän tartuntoja. Minusta näyttää siltä että ainakaan tuo rokote ei auta yhtään. Miltä teidän laskuopin mukaan näyttää?


Mikä sitten auttaa? Aika. Sanotaan että aika parantaa kaiken. Tässä tapauksessa kun aallot yksi toisensa jälkeen lyövät veneen yli, lopulta veneessä on enää jäljellä sen kantokykyyn nähden sopiva määrä matkustajia tai vene kelluu ihan tyhjillään. Maapallon kannalta ajateltuna, kelluu tyhjillään, olisi se paras vaihtoehto. Ihmisen kannalta siellä veneessä pitäisi olla enemmän kuin yksi ihminen ja mieluummin kumpaakin lisääntymisiässä olevaa sukupuolta.


Aika on kaksiteräinen miekka, toisaalta se antaa ja toisaalta ottaa. Jos ajatellaan että ihmisiä jäisi jäljelle 10 000. Maapallo saisi aikaa toipua. Tämä nähtiin kun väkirikkaisiin kaupunkeihin asetettiin ulkonaliikkumiskielto. Toisaalta jos ihmisiä jää vain kourallinen, ihmisen geenipooli kapenee. Toisaalta ne, jotka jäävät jäljelle ovat joko perimältään ylivoimaisia (kestävät taudin tai pystyvät vastustamaan sitä) tai ovat muuten niin älykkäitä että ovat onnistuneet taudin välttämään. Siis ihmiskunta jalostuisi jos väki vähenisi.  Toiveajattelua. Ihmiskunta ei ole kehittynyt yhtään.


Mitä  covid-taudista ei vielä ymmärretä?  1) Sille ei kehity immuniteettiä, koska taudin voi sairastaa uudelleen.  Jokainen sairastettu kerta moukaroi immuunipuolustusta, kunnes se saadaan niin alas että ihminen ei kestä tautia ja kuolee. 2) Tauti ei ole pelkästään hengityselimistön sairaus, vaan voi levitä melkein mihin hyvänsä elimistössä ja osalla ihmisistä tautitila jää pysyväksi. Heillä immuunipuolustus ei pysty torjumaan tautia.  3) Osalla ihmisistä virus tuntuu kytkeytyvän hermostoon, samankaltaisella tavalla kuin herpes-virus, aktivoituakseen uudelleen kun vastustuskyky laskee. 4) Virukset ovat olleet täällä aina, niillä on aikaa kehittyä, muuntua ja muokata maailmaa.  Ihminen ei ole koskaan niin viisas kuin kuvittelee.


Edelleenkään kaikki ne, jotka haluavat päästä testiin, eivät sinne pääse. Lähipiirissäni on ihmisiä, jotka joutuvat työnsä puolesta matkustamaan koronaviruksen runtelemissa maissa ja heitä ei päästetä testiin. Samaan aikaan lääkärit ihmettelevät miksi ihmiset eivät tule testiin. Sen takia, kun kerberokset vastaanotossa kieltävät tulemasta. Tässä on erittäin paha epäkohta! Luuleeko terveydenhuolto että tauti katoaa siellä, kun ihmisiä ei päästetä testiin ja annetaan kulkea kaikessa rauhassa tartuttamassa muita. Tartuntalukuja tällä kaunistellaan, ei mitään muuta. Tätä on tehty keväästä asti.


Koronavilkku (älypuhelimeen asennettava ohjelma, joka kertoo oletko ollut koronavirustartunnan saaneen läheisyydessä), joka kehitettiin auttamaan koronaviruksen jäljityksessä, ei toimi. Tämä selvisi kun samassa perheessä perheenjäsenet sairastuivat ja vilkku ei vilkuttanutkaan. Älkää siis kuvitelko että olette turvassa kun olette ladanneet jotain puhelimeenne. Osa kansasta latasi vahingossa väärän ohjelman, joka näyttää erään eurooppalaisen valtion koronatartunnat.  Tämän tarkoitus oli luoda kansalle väärä turvallisuudentunne. Ohjelman ei ilmeisesti ollut tarkoituskaan toimia. Uutta jäljitystekniikka oli vain kiva testata.


Olen seurannut taudin etenemistä omalta tietokoneeltani keväästä asti. Sen perusteella olen tehnyt johtopäätöksiä. Tauti on tappavampi hyvinvointivaltioissa eläville. Voisi kuvitella että kehnoissa hygieenisissä oloissa ihmisiä kuolisi enemmän, mutta näyttää siltä että siellä päinvastoin paranee ihmisiä enemmän ja kuolleisuusluvut ovat pienemmät. Demokraattisissa valtioissa tautia ei näytetä saavan millään kuriin, mutta totalitaarisissa valtioissa tai valtioissa, missä ihmiset ovat tottuneet toimimaan yhtenä joukkona yhteisen asian hyväksi, tautia on saatu hillittyä. Kulttuurierotkin vaikuttavat. Kulttuurit, joissa ollaan hillittyjä, pidetään välimatkaa ja vietetään aikaa yksin, ovat selvinneet paremmin, kuin kulttuurit, joihin kuulu juhliminen, runsas halailu, poskisuudelmat ja ajanvietto suurissa joukoissa.


Onko ihmiskunta oppinut covid-taudista mitään? Kun katsoo yleistä kohkausta ympäri maailmaa, voisi sanoa että ei. Toivon kuitenkin että edes osa ihmisistä alkaisi ajatella vihdoin omilla aivoillaan. Maailma sellaisena, kun se oli (normaali) ennekuin koronavirus iskeytyi tietoisuuteemme, ei todellakaan tule palaamaan. Ihmisten on opittava elämään sopusoinnussa ympäristönsä kanssa, muutoin ihmiskunnan tulevaisuus on hyvin lyhyt. Jos luonto ei kunnioita, se ottaa takaisin omansa, korkojen kanssa.


Voisi sanoa että ihmiskunta on kerjännyt verta nenästään jo pitemmän aikaa.  Valomerkki on tullut ja on maksun aika.  Mikään valuutta ei vain kelpaa maksuksi ja viimeinen sammuttaa valot, vai?


Missä on toivo?  Siellä missä yö on synkin, pienikin valonsäde näkyy parhaiten.  Siispä on aika tehdä se muutos ja lähteä kohti uutta valoa. Tie on pitkä ja kivinen, paikoin vaarallinen ja outo, mutta kun matkan tekee, ymmärtää tarkoituksen ja kaikki palaset loksahtavat paikoilleen. Toivo on siellä, missä se on aina ollut - pienenä liekkinä puhdassydämisten sydämissä. Asiat menevät aina niin kuin on tarkoitettu, jos eivät mene, silloin ollaan väärällä tiellä ja on aika vaihtaa suuntaa.  Suunnanvaihtaminen tarkoittaa nöyryyttä ja ymmärrystä siitä, että asiat eivät aina mene niin kuin itse ajattelee ja haluaisi niiden menevän.


Kun keväällä kirjoitin ensimmäisen kirjoituksen korona-viruksesta, ennustin että asia ei mene ohi ellei maailmalla saada koronavirusta tukahdutettua.  Eipä sitä ole vielä saatu tehtyä. Siispä seuraava ennuste on että homma pahenee räjähdysmäisesti. Ensi keväänä on kolmas aalto. Syksyllä neljäs.


Jos haluat selvitä niin: 1) Pysy kotona. 2) Jos on pakko lähteä kotoa käytä maskia, joka suojaa silmät, nenän ja suun. Pidä välimatkaa muihin. Jos käsienpesumahdollisuutta ei ole, desinfioi kädet. 3) Kun tulet kotiin pese vaatteet ja itsesi heti. 4) Siivoa kotona usein (ovenkahvat, valkokatkaisija, näppäimet, kädensijat ovat tärkeä desinfioida usein). 5) Pidä huolta immuunijärjestelmästäsi eli syö terveellisesti, nuku riittävästi ja harrasta liikuntaa olosuhteiden sallimissa rajoissa.  Tässä tärkeimmät.


Pahin on vielä edessä. Toinen aalto on alkamassa täällä ja se on pahempi kuin ensimmäinen.


Mitä olen tehnyt vuoden 2020 aikana?  Ensinnäkin hyväksynyt tosiasiat, toiseksi sopeuttanut toiminani vallitseviin olosuhteisiin, kolmanneksi muuttanut, sen mitä olen voinut, neljänneksi auttanut niitä, jotka ovat apuani pyytäneet ja viidenneksi lukenut vinon pinon zero waste - kirjallisuutta. Lähipiirini luuli pitkään että opiskelen veroneuvojaksi ( zero waste = verovaste???) . Zero waste tarkoittaa oikeasti kestävän kehityksen elämäntapaa, jossa ei tuoteta jätettä (tarkoitus päästä nollahukkaan) ja pidetään näin huolta maapallosta ja sen asukkaista. Tämä on virallinen versio. Oikeasti olen tehnyt paljon, paljon muutakin. Mitä, selviää kyllä aikanaan.


Loppukevennyksenä suhdanneparometri alkuvuoden tärkeimmistä trendeistä.

 


 Käppyrää voi tulkita niin, että tapahtui mitä tapahtui, kahvinkulutus on maailmassa aina vakio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti