5.12.10

Tee itse Tohvelit


Rakkaalla lapsella on monta nimeä tohvelit, tossut, aamutossut, töppöset.

Tohvelit ovat pehmeät ja mukavat jalkineet, joita käytetään kotioloissa, yleensä sisätiloissa. Tohvelit on ihana laittaa työpäivän jälkeen jalkaan ja antaa jalkojen levätä. Siksi tohvelit ovat tehty leveällä lestillä ja niissä ei ole korkoa.

Tohvelit voi valmistaa nahasta, kankaasta, huovasta, fleecestä, virkata, kutoa, neuloa, huovuttaa tai valmistaa uusiomateriaaleista kierrättäen vanhaa. Tohvelit voi koristella makunsa mukaan tai olla koristelematta. Tohveleiden valmistamisessa ja etenkin koristelussa vain mielikuvitus on rajana.

Tohvelit ovat kotoisin itäisiltä mailta eli orientista. Roomassa naiset käyttivät pistokkaan tapaisia jalkineita nimeltä socci. 200-800-luvuilla tohvelit saapuivat Egyptiin ja sieltä Bysanttiin. Bysantista tohvelien käyttö levisi Italiaan ja sieltä 1500-luvulla Eurooppaan. Kirkonmiesten asuun kuului olennaisena osana silkkibrokadista tai sametista valmistetut tossut. Kullalla ja jalokivillä koristellut tohvelit ovat olleet sosiaalisen aseman merkki. Keisarinna Josephine omisti niitä 521 paria.
1700-luvulla tossujen kärki kaartui ylöspäin ja mitä aateliset edellä sitä rahvas perässä. Kärkitohvelimuoti levisi alempiin yhteiskuntaluokkiin. Kun Ranskan vallankumouksen jälkeen korot kiellettiin aristokraattisuuden merkkinä, niin niitä tuli korvaamaan matalammat jalkineet – escarpines, jotka oli valmistettu sametista, silkistä tai satiinista.
1800 –luvulla tossujen materiaalit ohenivat ja niistä tuli sirompia. Järkevät jalkineet kuuluivat työläisluokalle keski- ja yläluokka käytti tossujaan, jopa talvella.
1900-luvulla alkoi teollistuminen ja sen myötä jalkineiden teollinen valmistaminen, tossut siirtyivät piiloon kotielämään, budoaareihin ja niistä tuli intiimimpiä asusteita.

Japanissa tohveleilla on aivan erityinen asema. Kun kotiin tullaan koulusta tai töistä jalkaa sujautetaan kotitohvelit, joille on eteisessä oma telineensä. Japanilaisessa kodissa ei kävellä ulkokengillä.
Kiinassa tossut olivat pienet. Muinoin naisen jalka sidottiin ja se ei saanut olla 8 cm pitempi. Nämä ”lootuksenkukat” peitettiin sirolla tohvelilla, joka oli valmistettu silkistä. Sanomattakin on selvää että niillä tossuilla ei kävelty.
Intiaaneilla oli mokkasiininsa. Kätevät nahasta valmistetut jalkineet, jotka oli koristeltu hapsuilla, helmillä tai kirjonnalla.
Suomessa taas tohveleista tulee mieleen Aino- ja Reino –mallit. Vuosikymmenien suosikkitohvelit. Perinteinen suomalainen tohvelimalli vuosien takaa on tuohivirsu.

Sitten vaan tohveleita tekemään!

Ilmaisia kaavoja netistä:
Alice-tossut engl
Balleriinatossut engl
Balleriinatossut suomi
Drops-tohvelit Sivuilla runsaasti erilaisia malleja suomi
Duffers engl
Easy House Slippers engl
Eläimelliset huovutetut tohvelit suomi
Hauskoja kudottuja tohveleita engl
Huovutetut sukkatohvelit engl
Kotiolotossut suomi
Lapsen huopakengän kaava engl
Mary Jane -Tohvelit engl
Mokkasiinien kaava engl
Mokkasiinien kaava engl
Mokkasiinien kaava engl
Mokkasiinien valmistus engl
Muinaistossut engl
Neuletohveleita suomi
Pampootie engl
Roomalaistossu engl
Sammakkotohvelit engl
Tohvelit ruotsi
Tonttu- tai keijutohvelit engl
Vauvan tossut esp.
Virkattuja ja kudottuja tohveleitaengl
Virkattuja ja kudottuja tohveleita engl

Maksullisia kaavoja netistä:
Historiallisia jalkineita engl
Tohvelinkaavoja engl
Lasten tossuja engl

Tohvelikauppoja netissä:

Aino ja Reino -kauppa
Garudakauppa

Muuta ihmeellistä ja outoa tohveleista:
Ahmetin tohvelit - ruoka suomi

Akupunktio tohvelit korea/engl.

Kenkämuseon kokoelmia engl

Luumutohvelit -unkarilainen ruoka unkari

Maailman vanhin mokkasiini

Mikroaaltouuniin laitettavat tohvelit - Lämmittävät tohvelit Tämä EI ole ruoka!
Mikrokuitu tohvelit - Siivoustohvelit engl.

Nörttitohvelit eli USB-tohvelit Miesten malli
Nörttitohvelit eli USB-tohvelit Naisten malli

Oletko tohveli? ruotsi

Perunatohvelit - ruokaohje saksa

Tonttutohvelien historia engl.

Tossuja joka lähtöön engl.


Kirjoja tohveleista:
Tone Finnanger: Tildan Talossa, 2010 (kangastohvelit, töppösiä)
Grete Gulliksen Moe: Tilkku- ja nahkatyöt, 2005 (turkistöppöset, vauvan töppöset)
Ulla Haneklou: Ompelemme nahasta,1977 (nahkatossut, mokkasiinit)
Ellen Kharade – Quick & Clever Felting, 2008 (huopatohvelien kaava ja teko-ohje)
Erika Knight: Enkel virkning, 2006 (virkattuja tohveleita)
Browyn Lowenthal: Sticka Sockor, 2008 (neulottuja töppösiä aikuisille ja lapsille)
Benedikte Rathmann Hansen: Trendikkäät tohvelit, 2007 (tossunkuluttajan toivekirja)

Pieni varoitus! Etsiessäni netistä tohveleiden kaavoja törmäsin valtavaan määrään ” tohveleiden valekaavoja” eli sivuihin, jotka tarjoavat ilmaisia tohvelikaavoja, mutta lataavatkin haittaohjelmia koneelle. Asiassa on toinenkin kummallinen puoli, aika monet tohvelisivut olivat hakkeroituja. Ole siis varovainen, varsinkin jos liikut netissä hakusanoilla: slipper patterns. Edellä olevien linkkien pitäisi olla turvallisia, jos eivät ole niin ilmoita minulle, niin poistan kyseisen linkin.

Loppuosa tästä tekstistä ei sovi huumorintajuttomille, eikä tosikoille.

Tohveleista on moneksi:
Suomessa
Lapatossu = hidas ja laiska ihminen
Olla tossun alla = alistua
Tohvelieläin = ripsieläinten luokan alkueläin, joka elää suolattomissa vesissä
Tohvelikukka = suosittu koristekasvi. Kasvin kukka muistuttaa tohvelia.
Tohvelisankari = mies, joka on tyytyväinen tavalliseen elämäänsä ja antaa naisen määrätä
Tossua toisen eteen = liikkua jalkaisin
Tossu = hieman yksinkertainen ihminen
Tossunkuluttaja = tavallinen ihminen
Tossuraha = matkakorvaus
Englanniksi
Slipper = parannuksen tehnyt rikollinen
Italiaksi
Ciabatta = (tohveli) leipätyyppi
Norjaksi
Tøffelhelt = tohvelisankari
Ruotsiksi
stå under toffeln = (seistä tohvelin alla) olla tossun alla
Saksaksi
den Pantoffel schwingen (heiluttaa tossua) = olla isäntä talossa, määrätä kaapin paikka
unter jemandes Pantoffel stehen/kommen/geraten (seistä/olla/joutua tohvelin alla) olla tossun alla




Sitten keksittiin kusiluistimet


Pääsiäispupuja ja puputohveleita ei vahingoitettu tätä blogia kirjoitettaessa, mutta maine meni, joten mustat lasit ovat tarpeen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti